Kesä ja keveä olotila

Istun tässä koneen äärellä, katselen ikkunasta valoisaa sunnuntai-iltaa ja kuuntelen koiran tasaista tuhinaa. Leppoisa olo.

Tällä hetkellä muistan taas, miksi yksin asuminen ja oman tilan sekä ajan tarpeeni on niin äärimmäisen olennaista ja tärkeää. Takana on kolme viikkoa enemmän tai vähemmän intensiivistä asunnon jakamista ystävän kesken, ja nyt täällä on hiljaista, ja mukamas samalla taas paljon tilavampaa. Se on ehkä enemmän pääni sisällä, mutta ei sillä väliä, tärkeintä on, että olo tuntuu kevyeltä omassa kodissa.

Ja miten eksyin tänä iltana takaisin blogini pariin? En voi vältellä sitä faktaa, että edellisestä postauksesta on vähän pidempi tovi. Siinä kävi niinkin hauskasti, että ensin päätin pitää hetken taukoa, sitten tuli ihan oikeita elämän myllerryksiä, ja kun olin valmis tarkistamaan blogin tilanteen, en päässyt kirjautumaan sisään. Kokeilin kaikki mahdolliset salasanat, mutta lopputulos oli aina sama; väärä salasana. Menetin hermoni ja annoin asian olla. Aika pitkäksi aikaa, itse asiassa.

Viime viikkojen aikana olen taas lueskellut minimalismi-blogeja ja todennäköisesti varhaisen kesäkelien aiheuttaman vaatekaappi-inventaarion innostamana päätin taas kokeilla, jos muistini pelaisi hieman paremmin. Ja pelasi, ekalla yrittämällä onnistuin! Ehkä se oli merkki.

Takaisin tänne kotiini. Asunnossa on ollut myös kovaa myllerrystä, tavara on vaihtanut paikkaa, osa on siirretty ihan muihin tehtäviin, toisiin koteihin. Itseäni vaivannut sisustusratkaisu selkisi kuin itsestään, piti vain tehdä muutama radikaali ratkaisu, kuten siirtää sohva keskelle huonetta. Aika jännästi se rajaa nyt tilan kahteen osioon, vaikka ensin pidin ajatusta hulluna. Tarvitsin vain hieman ulkopuolista näkövinkkeliä ja homma lähti sujumaan. Aika tyypillistä kyllä, monessakin asiassa. Viihtyisyys on välillä pienestä kiinni.

Nyt lisää teetä, ja enemmän ajatuksia seuraavalla kerralla.

Advertisement

Isojen Asioiden Omistaminen

Omistamisen suhteen olen havainnut olevani sukua Nuuskamuikkuselle.

”Minä tiedän. Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä – ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.” (Muumipeikko ja pyrstötähti)

”Kiitoksia paljon, mutta tulin juuri ajatelleeksi miten vaarallista on rasittaa itseään liialla omaisuudella.” (Muumipeikko ja pyrstötähti)

Haaveilen tällä hetkellä siitä, että jonkin ajan päästä voisin omistaa ihan ikioman asunnon. Sellaisen pienen ja sievän, jonka sisustaisin kauniiksi ja jossa viihtyisin. Pärjäisin hyviön yksiössä tulevaisuudessakin. Parveke olisi minulle luksusta, se olisi kuin ylimääräinen huone kesäaikaan.

Autosta on tullut juteltua jo aiemmin, ja toivon, että pärjäisin ilman nelipyöräistä.

Mitä muuta tulisi omistaa? Kesämökki? Olen itse vaikeassa tilanteessa, sillä itse asiassa omistan mökin – tai 20 prosenttia. Onkin tullut ajankohtaiseksi pohtia sisarusten kanssa, mitä tälle omaisuudelle tekisimme. On ollut hankalaa omistaa jotakin, mitä ei käytä kuin kahtena iltana vuodessa. On hankala sopia kuluista, kun omistajat ovat niin eriarvoisessa asemassa, oman tulotasonsa ja omaisuuden käyttöasteensa suhteen.

En pidä siitä, että omistan jotakin, jota en käytä, mutta josta joudun kantamaan huolta.

Entä jos siellä on hometta? Entä jos puu kaatuu katolle? Entä jos joku käy taas väkivalloin hajottamassa ovet ja ikkunat? Entä jos kulut kasvavat, vaikka oma tulotaso tipahtaa?

Tilannetta ei helpota se, että perhedynamiikka muuttuu radikaalisti, jos myymme omaisuutemme. Joku, joka ei omista siitä prosenttiakaan, kokee sen kuitenkin ensisijaisesti omakseen. Omistajat eivät näe paikassa potentiaalia.

Toivottavasti pian voin huokaista helpotuksesta, siitä, että en omista siivuja maailmalta.

Kaikki hajoaa kertaheitolla

Mikä on tämän kevään kirous, kun puolet tavaroistani ratkeavat liitoksistaan? Siis ihan kirjaimellisesti.

Olen joutunut luopumaan jopa kaksista farkuistani kuukauden sisällä, sillä molemmissa alkoi olla alushousujen esittelyvaara. Menivät siis repeämään haaroista. Samalla osastolla on reikä myös lähes käyttämättömissä juoksuhousuissani (maksoivat hunajaa, joten melkein purskahdin turhautuneeseen itkuun reiät huomatessani). Tosi tympeää, ja housuostokset odottavat. Tosin saavat odottaa, sillä ei ole yhtään motivaatiota mennä housukaupoille. Katsotaan jos vaikka kesän selviäisin kaapissa roikkuvilla vaatekappaleilla. Kohta käytetään kuitenkin vain shortseja!

Pari vuotta vanhat tennarit/vapaa-ajan tossuni ovat menneet varvasosastolta oudosti myttyyn, eikä niitä voi enää pitää jalassa, kun sattuu. Adidaksen tossuiksi olivat siis aika huonolaatuiset. Toinenkin kenkäpari on menetetty, nimittäin lähes kymmenen vuotta uskollisesti palvelleet mustat nahkasaapikkaat ovat siinä tilassa, että edes suutari ei anna niille toivoa. Saapikkaita en tarvitse ennen syksyä, mutta tossuille olisi tilausta ja tarvetta.

Hukkasin harjani. Ei hajonnut, mutta hävisi. Ei löydy mistään.

Silmälasieni kehyksien pinnoite on kulunut pois. Ovat tosi ruman näköiset ja rillejä pidän kuitenkin päivittäin päässä. Haluaisin ostaa uudet, mutta hinta hirvittää. Odotan kesän ensimmäistä palkkatiliä.

Yliolan laukustani katkesi hihna ja repesi sisävuoret. Tämä on aika iso ongelma, koska käytössäni on lähinnä vain iso laukku, joka on aivan epäkäytännöllinen asioilla käymiseen. Tänään hieno esimerkki kuinka valtavassa laukussa seilasi yksinäinen lompakko ja avainnippu. Katselin kaupoilla mieluisia mustia nahkalaukkuja, enkä löytänyt mitään alle satasella. Hermot meni.

En halua edes muistella, onko jotain muutakin hajonnut. Tämä on se tylsä puoli, kun yrittää omistaa mahdollisimman vähän. Kun pienestä tavaramäärästä puolet kosahtaa, on vaikea pitää kiinni ”laatu korvaa määrän” ajattelusta, sillä opiskelijana ei olisi varaa ostaa niitä laadukkaita asioita kerralla näin montaa 😦 no eipä auta kun priorisoida tarpeet listalle ja ostaa sitä mukaan. Taidanpa viikonloppuna tehdä myös perusteellisen kirppiskierroksen, jos toisen roina olisi minun aarteeni.

Velkaantumisesta

Olen ottanut muutaman tuhannen euroa opintolainaa. Jälkeenpäin ajatellen päätökseni nostaa sitä ei ole aina ollut niin välttämätön kuin miltä se sillä hetkellä on tuntunut. Mutta tehty mikä tehty ja onneksi luku on vielä kohtuullinen.

Olen aina ollut jokseenkin lainakammoinen enkä ole kehdannut juuri kellekään myöntää, että opintolainaa on nostettu. Kotona tehtiin selväksi, että töitä olisi hankittava, jos rahat eivät meinaa riittää. Tästä syystä en kotiväkeä ole tiedottanutkaan päätöksestäni.

Jotenkin osaan tuon opintolainan vielä itselleni selittää, mutta tähän ikään mennessä en ole vielä sisäistänyt sitä ajatusta, milloin ihminen päättää hankkia luottokortin, vain kustantaakseen sillä halujaan. On minullakin lähes jatkuvasti jonkinlainen ostoslista hieman kalliimmista tarpeista (tällä hetkellä pitäisi päivittää rillit, kun nykyisillä alkaa nähdä heikosti), mutta ihmettelen suuresti sitä ajatusmallia, että sohvakalustoa tai kotiteatteria varten otetaan kulutusluottoa. Jos silmälasini menisivät säpäleiksi, eikä minulla olisi säästöjä eikä ketään kenen puoleen kääntyä rahanlainaustoiveissa, voisin toki päätyä tähän ratkaisuun, mutta siinä on jo monta jossittelua ja likinäköiselle ihmiselle lasit on aivan välttämätön väline arkeen, toisin kun ilman sohvaa kenenkään arki ei rampaudu. Tietääkseni.

Tiedostan myös sen, että saatan innostuessani paasata tästä(kin) asiasta siihen malliin, kuin olisin itse erityisen etevä raha-asioiden hoitaja. En ole. En myöskään koe aiheen olevan kovin kevyt keskusteltava tuttavien keskuudessa. Kerran erehdyin mainitsemaan ihmetykseni asiasta ääneen uudelle tuttavalle, vain saadakseni kuulla, että hän on hankkinut yhtä sun toista kulutusluotolla, ja niitä maksuja hoidellaan edelleen. En halua kenenkään kuvittelevan, että arvostelisin toisten valintoja, joten aiheesta jutustelu on kasvokkain hieman haastavaa.

Olen perusluonteeltani kaikesta huolehtija, stressaaja ja huolestuja ja uskon sen vaikuttavan myös suhteeseeni rahaan. En yksinkertaisesti kykene kovin kevyeeseen rahankäyttöön (vaikka toisinaan se sujuukin vaivattomasti) ja siksi minulle on mysteeri, miten ihmiset ovat niin huolettomia velkaantumisestaan huolimatta.

Onko kenelläkään ajatuksia tästä? Nykyään taitaa olla jopa vähemmistössä, jos rahapussissa ei kulje visa mukana.

(pssst. ruutu.fi:ssä löytyy aiheeseen sopiva sarja nimeltä tuhluriprinsessat. loistavaa viihdettä! :D)

Askel askeleelta

Olen ollut koko ikäni tasainen liikkuja – en ole koskaan osannut kutsua itseäni urheilulliseksi, vaikka nyt taaksepäin katsoessani tajuan, että olen aina harrastanut säännöllisesti jotakin, jossa hiki virtaa.

Olen kokeillut useita trendilajeja ja innostunut marginaalilajeista, mutta siitä huolimatta yksi laji on pysynyt mukana vuodesta toiseen ja on se ainut tapa, jolla saan itseni kuntoon niin, että koukutun täysin. Ja se on juokseminen.

Nyt kun taustalla on pari vuotta tukkoisuutta, liikunnan minimaalisuutta, ylensyöntiä, olen taas lähtöpisteessä. Ehdin jokin aika sitten aloittaa taas uuden innostavan lajin vain myöntääkseni itselleni, että vaikka se on mukavaa, se ei ole se mun juttu, jolla saan itseni taas ruotuun. Onneksi kevät tuli vääjäämättä ja toi tullessaan nämä ihanat ilmat. Ja minä löysin itseni taas juoksemasta.

Tein tänään tunnin hölkkälenkin, oli lämmin, 20 astetta, ja tuuli puhalsi vain osan matkasta. Toukokuinen aurinko osasi porottaa suorastaan julmasti vielä niin takellellen etenevää juoksijaa kohtaan, mutta ylitin omat odotukseni ja jaksoin juosta tasaista tahtia.

Mikä on olotila nyt? Ihana. Aivan loistava. Olen uupunut, mutta samalla energinen. Tuntuu hyvältä istua tässä ja päivän luku-urakka tuntuu kohtuulliselta. Juokseminen vie energiat jaloista, mutta tuulettaa pään niin totaalisesti, että aivojen käyttö toimii taas pari tuntia 😉 joten minäpä alan nyt lukemaan tulevaan tenttiin.

Tämä on sitä haparoivaa, haurasta aikaa liikunnallisuuteni saralla, jolloin on erityisen tärkeää pitää rutiineista kiinni. Kun olen päässyt alkuun, on olennaista muistaa sitoa lenkkarit narut kiinni päivittäin, muuten se helposti unohtuu ja jää. Oman kropan muutokset ovat valtavia jo muutamassa viikossa, joka on ainakin minulle suuri motivaation lähde. Onko kukaan muu tosissaan alkanut näin kevään kunniaksi liikkumaan?

Vahvasti sitä mieltä, että…

Minulla on paljon mielipiteitä. Poliittisia paljonkin ja sitten ihan arkipäiväisiä ajatuksia vaikkapa koirankakasta tai siitä, kun töissä täytyy leimata nykyään kaikki eri työtehtävät erikseen – ennen riitti kun merkkasi tulot, lähdöt ja lounaat. Minulla on myös tapana ilmaista itseäni suoraan ja epäkorrektistikin toisinaan. Veikkaan, että sitä mukaa, kun mielipiteeni ovat vahvistuneet (ja olen niitä myös ääneen lausunut), on myös kaveripiirini hieman vähentynyt. On paljon ihmisiä, jotka vaivautuvat suorasukaisuudesta.

Harmillista on se, että mielelläni kävisin keskusteluja. En jaksa jankata, mutta mukavia ovat olleet ne pitkät juttutuokiot, joissa olemme tuttavan kanssa väitelleet asiallisesti jostakin aiheesta, olipa se sitten koulupakko tai toimeentulotuen ehdot tai autoverotus, ja vaikka kumpikin on alusta loppuun pysynyt vakaasti omassa kannassaan, on samalla saanut maistiaisen vastapuolen näkökannasta. Keskustelun päätteeksi voi kiittää hyvistä ajatuksista.

Viime aikoina en ole päässyt käymään läpi hyviä keskusteluja, kun tuntuu, että ihmisillä ei oikein ole omia mielipiteitä, joista käydä keskustelua. Tämä oli itseasiassa aika rumasti sanottu, pysähdyin hetkeksi miettimään, pitäisikö tuo pyyhkiä pois. Ikäänkuin minulla olisi parempia ajatuksia. En ajattele niin. Ehkä kyse on siitä, että olen itse niin vahvasti mieltä monista eri asioista, että tuntuu kummalliselta, kuinka jollain ei ole omaa kantaa kerjäläiskysymyksiin tai siihen, tulisiko rikollisilla olla askeettisemmat oltavat kuin nykyään.

Olen toisinaan miettinyt liittyväni johonkin puolueeseen. Aktivoituvani poliittisesti. Mutta ei tällä hermorakenteella, ei vielä. Ehkä 15 vuoden päästä, kun kärkkäimmät kommentit on saatu tylsistettyä ennen julkilausumista. Olisin todennäköisesti Suomen turhautunein poliitikko ja saisin hermoromahduksen lähes välittömästi huomatessani, että asiat eivät kulje eteenpäin, vaan junnaavat.

Joista pääsemme siihen, kuinka paljon minua hermostuttaa hidastelu. Olen selkeästi tehokkaan yhteiskuntamme loistotuote. En kestä hidastelua, joutenoloa paikoissa joissa ei kuulu olla jouten, tehottomuutta, toimimattomuutta… Koen aivan fyysisiä pahoinvointioireita seistessäni minuuttitolkulla pysähtyneessä jonossa ja byrokraattinen pompottelu harmaannuttaa hiuksiani. Tehdessäni hetken töitä henkilökohtaisena avustajana stressaannuin totaalisesti, kun avustettavan nukkuessa minulle annettiin ”vapaa-aikaa”. Mitä ihmeen vapaa-aikaa minulla voi töissä olla? Pitäisikö siivota? Tehdä vähän lisää ruokaa? Kastelisinko kukat? On suorastaan julmaa jättää minut vieraan ihmisen sohvalle katsomaan Päivien Viemää ja odottamaan, että avustettava mahdollisesti herää. Minua ei ole operoitu sellaiseen 😀

Mitä enemmän olen tutustunut minimalistiseen ajatusmaailmaan, sitä enemmän olen nähnyt oman malttamattomuuteni varsin ristiriitaisena toimintana. Minun tulisi ottaa rennommin ja nauttia tilanteista. Jos minulle annetaan töissä mahdollisuus istahtaa, istahtaisin. Jos edessäni on hidasteleva ihmistulppa, hidastan omia askeleitani ja käytän odotteluajan pohtiessani mitä hauskaa kirjoittaisin seuraavaksi, tai miettimällä saksan akkusatiivia 😉 Lakkaisin olemasta niin mahdottoman kiireinen. Harvoin on kiire. Tapani juosta kaupasta ulos ja päin punaisia kadun toiselle puolelle bussipysäkille on aika tyhmä, kun busseja kulkee viiden minuutin välein. Voisin vain tallustella ja katsella vaikkapa ohikulkevia odotteluajan.

Miten ihminen oppii rauhoittamaan tahtiaan? Tiedän varsin hyvin, että paljon on kyse kotoa opitusta tavasta. Täysillä mennään, töitä tehdään, päivällä ei nukuta, aamulla herätään aikaisin, kokoajan tulee olla jotakin puuhasteltavaa. Joutenolo on pahasta.

Olen iloinen siitä, että saan paljon aikaiseksi kun olen siinä vireessä ja että olen varsin nopea monissa asioissa. Mutta se sisäinen ääni, joka vaatii kiristämään tahtia silloin kun sille ei ole mitään syytä, sen volyyminappi pitäisi löytää. En sammuttaisi sitä, mutta laittaisin sen ainakin puolet hiljaisemmalle.

Viisikymmentäkaksi

Nykyään on kaikenlaisia listoja ja vastaavia. Projekti 333, 101/1001… Kaikenlaisia. Itse tykkään innostua kaikesta sellaisesta ja nyt kehitin itselleni sopivan projektin, jossa saan tehdä mielipuuhaani, eli LISTATA asioita 😀

Minun listani sisältää 52 asiaa, joiden suorittamiseen annan itselleni kaksi vuotta aikaa. Lyhyellä ja erittäin heikolla matematiikan taidollani se olisi sitten vähän niinkuin yksi tehtävä kahdessa viikossa. Osa tehtävistä toki vaatii enemmän, osa paljon vähemmän, osaan tarvitaan selkeästi enemmän pääomaa, kuten matkailuun. Osa vaatii vain viitseliäisyyttä.

Suuremmitta puheitta ja sen enempiä asioita kategorisoimatta, julkaisen listani tässä ja toivon, että voin yliviivata sieltä kohtia tulevaisuudessa. Yritän myös tehdä lyhyitä tuuletuspostauksia, kun olen saanut jonkun kohdan alta pois 🙂

1. Teen villasukat (aivan skitsoa laittaa tämä ensimmäiseksi, suoranainen lannistaja. Terveisin käsityökyvytön)

2. Teen kolmen ruokalajin illallisen

3. Opetan koiralle seiso-maahan-istu – sarjan

4. Käyn seinäkiipeilemässä (minusta piti tulla isona vuorikiipeilijä…)

5. Vierailen Ranuan eläinpuistossa (en muuten tykkää eläinpuistoista, mutta Ranua vaikuttaa kivalta ja isolta)

6. Juoksen 20km lenkin (nyt menee alle 10km)

7. Luen saksankielisen kirjan

8. Kasvatan yrttejä

9. Käyn mökillä saunassa + uimassa

10. Matkustan uuteen maahan

11. Teen tangolla perhosen

12. Käyn ratsastamassa

13. Käyn luistelemassa (jäällä)

14. Laitan jokaisesta tehdystä kohdasta 10 euroa säästötilille (sitten musta tulee vielä vähän rikkaampi!)

15 Pidän viikon verran ruokalaskun 25 eurossa (minulle kova juttu)

16. Käytän 2 viikkoa maximissaan kuutta eri vaatetta (en osaa yhtään sanoa onko tää tosi paha vai ihan helppo juttu)

17. Leivon gluteenitonta leipää

18. Katson Aki Kaurismäen elokuvan (en oikein tykkää kotimaisista..)

19. Teen tavaralahjoituksen eläinsuojeluyhdistykselle

20. Kirjoitan 20 hyvää puolta itsestäni (ja ehkä kehystän sen seinälle? 😉 )

21. Kokeilen ampumista (aina halunnut!)

22. Osallistun naamiaisiin (haluan pukeutua teeman mukaan!)

23. Kokeilen jotakin tasokasta ravintolaa

24. Käyn keikalla, teatterissa tai musikaalissa (edellisestä kerrasta pari vuotta aikaa?)

25. Vedä YKSI leuka (hui, tämä on paha)

26. Teetän valokuvasta taulu seinälle (en ikinä osaa päättää kuvaa..)

27. Kerään kaksi muovikassillista poisheitettävää tavaraa asunnosta

28. Käyn vaeltamassa (en aseta matkan pituus/kesto-rajaa)

29. Osallistun koiran kanssa jollekin kurssille (ellei se rupea tosi veemäiseksi muita koiria kohtaan… no sitten mennään vihanhallintakurssille)

30. Opiskelen viron alkeet (lisää kieliä, nam!)

31. Kirjoitan ylös kaiken omistamani (listaaja minussa innostuu, mutta aika urakka se tulee olemaan)

32. Jatkan kuntosalitreeniä siitä mihin se aikoinaan jäi (haluaisin joka päivä, mutta en löydä halpaa ja hyvää (=puolityhjää) salia)

33. Käyn läpi sähköpostit ja poista kaikki turhat mailit

34. Kirjoitan ns. 10-vuotissuunnitelman ja asiat joita haluan itsessäni kehittää (tulevaisuudenssunnitelmani kun muuttuvat jatkuvasti)

35. Luen jonkun selkeäkielisen opuksen sijoittamisen alkeista

36. Käyn lapsuudenkotini läpi ja haen sieltä viimeisetkin loput tavarani

37. Teen sushia (taas ruoka-aiheinen, mutta tämä on niin asia erikseen 🙂 )

38. Kirjoitan kesä-heinäkuun ajan ylös kalenteriini joka päivän plussat

39. Pidän internet-vapaan päivän. Ei edes pikaista fb-tsekkausta puhelimesta.

40. Suursiivous! Sellainen jota oli tapana tehdä ennen joulua. Jokainen kaappi puhtaaksi.

41. Käyn keräämässä marjoja ja pakastan niitä, en vain syö kaikkia. (viime vuonna unohdin!)

42. Tarjoudun tekemään jotakin kivaa siskontyttöjen kanssa (heikot hermoni+lapset on paha yhdistelmä, mutta yritetään..)

43. Teen viiden päivän paaston (en ole ikinä paastonnut, joten aiheesta saa valistaa. Luultavasti tulen soveltamaan tätä jonkin verran)

44. Kasvohoitoon pitkästä, pitkästä aikaa

45. Otan toisen tatuoinnin (ideoita on jo useampikin)

46. Pelaan monopolyn alusta loppuun hyvässä seurassa

47. Kirjoitan jotakin fiktiota, kuten runon, novellin tms

48. Kirjoitan viikon verran ruokapäiväkirjaa (en kuitenkaan yhdistä tätä haasteeseen nro 15 🙂 )

49. Kehitän vaatekaapistani ainakin kolme juhla-asukokonaisuutta

50. Etsin oman alani töitä (nykyinen on varsin ok, mutta eteenpäin tässä elämässä olisi tarkoitus mennä)

51. Tarjoan miehelle leffa + ravintola-illallisen

52. Tiputan neljä herkuttelukiloani matkan varrelle ja jätän ne sinne lopullisesti. Bye bye!

 

Päivitetty 4.9.2014

Aliarvioitko vaatekaappisi?

Kuinka moni avaa vaatekaappinsa oven, selaa turhautuneena henkareissa roikkuvat vaatekappaleet läpi, penkoo korkeat paitapinot ja heittelee farkkuja lattialle, jotta löytää kaapin pohjalta parempia, lopulta turhautuneena puuskahtaen ettei täältä löydä ikinä mitään kivaa päällepantavaa?

Itse tein tuota aikani. Luin muotiblogeja ja kirjoitin kuvien perusteella listaa vaatteista, joita minunkin kaapistani tulisi löytää. Ihailin tiettyjä tyylejä ja kirjoitin ylös mistä asut koostuivat. Ostin kynähameen, koska ihailin asuja, joissa on kynähame. Leveä lantioni on kuitenkin melko hallitseva näky siinä asuvalinnassa, joten käyttämättähän se tuntui jäävän. Ostin leveälierisen hatun ja, noh, ei ainuttakaan käyttökertaa. Joustavat henkselit ostin reivikuumeisena, ne oli tarkoitus laittaa farkkushortseihin kiinni bailatessa. En ikinä poistunut kotoa ne päälläni. Kuviolliset sukkahousut näyttivät yhdellä bloggarilla nii-in ihanilta, mutta minun jalkani ne levensivät aivan uusiin sfääreihin.

Lopulta totesin, että entäpä jos katsotaan oikein tarkkaan mitä täältä kaapista löytyy. Mitä ovat ne vaatteet, joita käytän yhä uudelleen ja uudelleen. Mikä on se MINUN tyylini? Sen sijaan, että bongailisin uusimpia trendejä ja yrittäisin matkia sesonkipukeutumista, voisin hetken fiilistellä omaa mukavuusaluettani (koska vaikka mitä kuka sanoisi, mielestäni pukeutumisessa on ihan suotavaa pysyä omalla mukavuusalueellaan) ja yrittää päivittää ja kohentaa sitä hieman, jos oma tyyli tuntuu tylsältä.

Minun vaatteeni ovat simppeleitä, yksinkertaisia, minimalistisia, yksivärisiä, klassisia, helposti yhdisteltävissä, neutraaleja. Lähes kaikki housut ja farkut ovat skinnymallisia, joka sopii tälläiselle pitkäjalkaiselle koipeliinille. Sitten on pino erivärisiä pitkiä toppeja ja pitkähihaisia sekä sekalainen lajitelma t-paitoja ja puseroita. Tyypillisiä asukokonaisuuksia:

1. Valkoinen toppi, musta bleiseri, tummat farkut.

2. Tuhkanharmaa pitkähihainen, musta neule, viininpunaiset housut.

3. Tunika, legginssit.

4. Löysähkö t-paita tai kauluspaita, alaosaksi mustat shortsit tai lyhyt hame.

Simppeleitä valintoja. Aina! Silloin kun koin voimakasta vaatetusidentiteettikriisiä (mikä ikinä se onkaan…) koin tarpeen muuttaa pukeutumistani täysin. Haaveilin mekoista tai liehuvista lahkeista. Haaveilin kaikenlaisesta, mitä en ollut ikinä käyttänytkään. Ostin joitain vaatteita, mutta kaappiin jäivät. En ole kuitenkan niin mielikuvituksekas tai rohkea kokeilija, mitä tulee vaatetukseeni (ja tämä olikin alkuun vaikea pala myöntää).

Sen sijaan yhtenäistin vaatekaappini sisällön vastaamaan käyttämiäni vaatteita ja aloin panostamaan asusteisiin. Itse tykkään huomiotaherättävistä kengistä ja näyttävistä kultakoruista. Kelloa pyrin pitämään aina ranteessa ja olenpa jopa uskaltautunut kokeilemaan syvänpunaista huulipunaa. Haluan kuitenkin luoda ulkonäöstäni mielikuvan rennosta, mutta tyylikkäästä naisesta, joka turvautuu melko klassisiin asuvalintoihin, mutta kompensoi neutraalia olemusta kasalla koruja tai kauniilla kengillä. Jostain syystä laukkujen kanssa en ole ollenkaan fanaatikko ja yritän pitää laukkumääräni minimissä. Tälläkin hetkellä käytössä on iso musta laukku töihin ja opiskeluun sekä pieni olan yli heitettävä musta nahkalaukku asiointiin. Laukut pidän mielelläni mustina ja minimalistisina.

Yrittäkää siis nähdä vaatekaappinne sisältö mahdollisuutena ja mahtavana potentiaalina, eikä ongelmajätepisteenä, niin into inspiroitua omista vaatteista kasvaa, ja oman tyylin löytäminen alkaa selvitä. Uskon vakaasti, että tällä tavalla hutiostosten määräkin laskee huomattavasti!

Laukku auki

Matkatavaroita listatessani suunnittelin lähteväni ison laukun tai pienen 28-litraisen ”rinkkani” kanssa matkaan. Olen intoillut kevyestä matkailusta jo pidemmän aikaa ja olin vakuuttunut pakkausstrategioistani. Kaipasin huolettomuutta ja sitä onnistumisen tunnetta, kun pärjään keskivertomatkaajaa huomattavasti vähemmällä kantamuksella. Matkalaukkujen odottaminen hihnalle ei myöskään ole ikinä ollut lempipuuhaani, joten sen skippaaminen oli miellyttävä ajatus.

Kuten aiemmin kirjoitin, vaatteet ovat vaikein paikka pakkaamisessa. Osaan tiivistää meikki/hius/hygieniatuotteet todella pieneksi, ja näin kävi tälläkin kertaa. Meikkivoide, kulmakynä, ripsiväri ja pieni paletti, josta löytyy poskipuna sekä luomivärit, kasvovoide ja kasvovesi pieniin purkkeihin pakattuina, dödö, pienen pieni hajuvesi (aiemmin olen ottanut mukaan erilaisia testereitä) shampoot ja hoitoaineet jäivät kotiin, sillä tiesin hotellissa olevan niitä valmiiksi. Sen sijaan hammasharjan- ja tahnan otin, vaikka nekin olivat tarjolla. Hiustenhoitoon en tarvinnut kuin harjan ja hiuspuuterin. Näin listattuna kuulostaa sittenkin paljolta, mutta menivät pieneen tilaan.

Pärjäsin yksillä kengillä, joskin kaipasin välillä iltamenoihin korkkareita. Tässä kohtaa on huomautettava, että matka ei ollut tosiaan aivan tavallinen turistimatka, vaan tapasin siellä liudan uusia ihmisiä, joista olen tähän asti vain kuullut tarinoita.. Olimme paljon paikallisten kanssa tekemisissä ja kävime joka päivä kahdesti eri seurueissa ulkona syömässä. Tämä vaikuttikin osaltani huomattavasti vaatevalintoihin ja kenkähaaveisiini.

Päädyin laittamaan päälleni mustat housut ja ottamaan toiset tummat housut mukaan. Molemmille löytyi käyttöä, mutta olisin pärjännyt pakon edessä pelkillä mustillakin. Lämpötilan vuoksi hameelle/mekolle olisi ollut käyttöä, mutta matkakohde huomioonottaen pyrin pitämään jalat piilossa. (huomatettakoon, että sekään ei tuntunut ihan riittävän, kun ahdistelua sai siitä huolimatta osakseen..) Toppeja/t-paitoja otin joka päivälle yhden, sekä vielä mukaan neulepaidan ja kauluspaidan. Kaikille vaatteille löytyi käyttöä ja toin vielä pari tuliaisina mukanani, niitä ehdin jo käyttää illallisella, kun tuntui, että omat vaatteeni olivat niin tavallisia.

Kaikki vaatteeni laitoin ostamaani pieneen käsimatkatavaralaukkuun, jolle kertyi kiloja kuusi-pilkku-kaksi. Ehdottomasti tyhmin mukaani ottama tavara oli paksu tenttikirja. Minulla ei ollut hetkeäkään aikaa/energiaa matkan aikana avata kirjaa, eli puoli kiloa kantamusta mennen tullen oli aivan turha.

Jos olisin viettänyt pienen budjetin pidennetyn viikonloppumatkan kaverini kanssa jossakin toisessa maassa (jossa emme olisi tavanneet uusia tuttavuuksia), olisin pärjännyt aivan mainiosti vaatteillani, jotain olisi ehkä jäänyt käyttämättäkin. Mutta tällä reissulla saatoin jonain päivänä vaihtaa vaatteita kolmesti päivässä..

Näin pakkaamista ajatellen olen iloinen tästä reissusta, koska opin mitä tarvitsen tämäntyylisellä matkalla, että myös samalla sen, kuinka pienellä pärjäisin rennommalla reissulla. Matkakuumeeni on ainakin päässyt nousemaan huippulukemiin ja pähkäilen jatkuvasti seuraavaa reissuani. Toivottavasti viimeistään elokuusssa pääsen tekemään lyhyen loman yhteen uuteen maahan 🙂

 

Matkaan lähden

Olen lähdössä matkalle.

Tarkoitukseni oli raportoida jo etukäteen käsimatkatavaralaukkuni sisältö, mutta sisäinen suunnittelijani koki aikamoisen burn-outin kun matkan pienemmät detaljit selvisivät. Ensinnäkin, hotelli on tosi hieno, joten kehtaako sinne tomuisilla tossuilla kävellä? no ei. Yhtäkkiä vaatekaappini näyttää siltä, että paikallinen trikootehdas on piiloutunut sinne ja syönyt kaikki muut roippeet pois alta. Minä pidän itseäni loistavana suunnittelijana, pakkaajana ja kokonaisuuksien hallitsijana, mutta niin se paniikki vain iski! Varsinkin, kun tänään mennään aika haipakkaa yliopistolla ennen lähtöä.

Asiaa ei auta pätkääkään se, että kohteessamme on kevät jo paljon pidemmällä kuin täällä, mutta silti tulee varautua viileämpiin päiviin ja iltoihin. Eli odotettavissa on lämpötilaa 10-25 asteen välillä. Hienoa! Tämä helpottaa pakkaamista paljon…

Tällä hetkellä ajatuksena on pistää farkut jalkaan ja toiset ohuet housut/hame laukkuun, sitten mukaan toppeja, t-paitoja joka päivälle yksi, pari pitkähihaista (kauluspaita, neuletakki) ja nahkatakki päälle lämmittämään. Tarkoitus oli lähteä mustat nahkaloaferit jalassa ja jättää loput kengät kotiin, mutta nyt epäröin tämänkin suhteen. Otanko toiset kengät mukaan?

Hankalinta tosiaan on se, että tulen matkalla tapaamaan pari ihmistä, joiden tapaamista on odotettu jo pidempään… Kun kyseessä ei ole vain perus turistimatka, jossa voisi talsia vähän rennommin, pitää vaateasiat miettiä paljon huolellisemmin.

Tulen raportoimaan viikon päästä lisää matkalaukun sisällöstä ja siitä, osasinko ottaa mukaan fiksusti vaatetta vai en 🙂 muiden tavaroiden osalta uskon tietäväni hyvin, mitä tarvitsen ja mitä en. Mutta nuo vaatteet…