Ehdin tehdä kesällä lyhyen kaupunkimatkan Euroopassa ja tällä kertaa sain vihdoinkin testattua uusvanhan (tässä kontekstissa tarkoitan termillä reppuani, joka on yli 10 vuotta vanha, mutta ollut äärimmäisen vähällä käytöllä, eli uusvanha :p) reppuni, joka oli hyvä pestissään. Minulla onkin kaksi erilaista reppua joilla tehdä reissuja; tämä mckinleyn 28-litrainen sekä vanha kouluaikainen nahkareppuni, joka on hieman simppelimpi ja ehkä kuitenkin vähän ”katu-uskottavampi”.
Koska molemmilla on ikää yli vuosikymmen, päätin säilyttää ne molemmat. Varsinkin vanhassa nahkarepussani on kulumaa sen verran, että pelkään pahoin sen käyvän viimeisiä vuosiaan… Joten tarjoan repulle kunniallisen lopun pitämällä sitä kevyissä tehtävissä loppuun asti 🙂
Matka oli todellakin lyhyt ja sikäli helppo matkatavaroiden suhteen, että asuin ystäväni luona. En tarvinnut mukaani mm. pyyhettä, shampoota, puhdistusaineita, lakanoita, makuupussia tmv. Pitkälti sama tilanne, kuin jos olisi majoittunut hotelliin, mutta purkkien ja purnukoiden määrä oli pienempi, koska saatoin lainata ystävältäni tiettyjä tuotteita.
Noin puolet repun painosta oli tuliaisherkkuja, mutta niiden lisäksi pakkasin mukaani pitkän hameen, kaksi t-paitaa ja topin yövaatteeksi. Päälläni oli housut, t-paita ja nahkatakki. Vaihtokenkiä en ottanut ollenkaan, vaan menin halvoilla kevyillä ballerinoilla. Kaikki vaatteet sopivat keskenään hyvin yhteen. Vaatteiden lisäksi mukaan tuli rajoitettu määrä kosmetiikkaa, puhelin ja kamera + laturit sekä vastaavat olennaiset tarvikkeet.
Olen iloinen siitä, että voin minimoida kosmetiikan tarpeeni hyvinkin minimiin, vielä pienempään kuin mitä aiemmin olen ajatellut. Olen muutenkin vähentänyt meikkiä arjessa ja uskon, että se helpottaa myös pakkausvaiheessa, kun rajauskynät ja poskipunat voi jättää pois – eihän niitä ole käyttänyt kuukauden sisällä muutenkaan kuin kerran pari.
Samoin olen löytänyt hameet uudella tavalla ja olen hoksannut kuinka kevyitä ja monikäyttöisiä ne ovatkaan vaatetuksessa. Laitoin vaatekaappi-inventaariossani parit vanhat housut pois (kuluneita) enkä koe ollenkaan tarvetta laajentaa housuvalikoimaani, mutta yhdelle arkisen siistille puolihameelle voisi olla tilausta.
Viikonloppuna siivoillessani keksin seuraavaksi projektikseni suunnitella kuinka saisin kaikki tavarani mahtumaan tuollaiseen keskikokoiseen yliolan laukkuun, jos matkakohteena olisi jokin etelän rantakohde… Tälläinen minä olen, saatan tutkia kirjoittamaani matkatavaralistan raakaversiota ja pohtia miten sitä soveltaisi erilaisia reissuja varten. 🙂 Minkäs teet, suunnitelmallisuus ja listat vaan ovat suurta huvia 😀
Reissuun lähdössä paras puoli on se, että joutuu miettimään millä tulee toimeen ja mitä oikeasti haluaa mukanaan raahata. Rakastan itsekin listojen tekemistä ja reissuun otettavien kamalistojen suunnittelua 🙂