Kesä ja keveä olotila

Istun tässä koneen äärellä, katselen ikkunasta valoisaa sunnuntai-iltaa ja kuuntelen koiran tasaista tuhinaa. Leppoisa olo.

Tällä hetkellä muistan taas, miksi yksin asuminen ja oman tilan sekä ajan tarpeeni on niin äärimmäisen olennaista ja tärkeää. Takana on kolme viikkoa enemmän tai vähemmän intensiivistä asunnon jakamista ystävän kesken, ja nyt täällä on hiljaista, ja mukamas samalla taas paljon tilavampaa. Se on ehkä enemmän pääni sisällä, mutta ei sillä väliä, tärkeintä on, että olo tuntuu kevyeltä omassa kodissa.

Ja miten eksyin tänä iltana takaisin blogini pariin? En voi vältellä sitä faktaa, että edellisestä postauksesta on vähän pidempi tovi. Siinä kävi niinkin hauskasti, että ensin päätin pitää hetken taukoa, sitten tuli ihan oikeita elämän myllerryksiä, ja kun olin valmis tarkistamaan blogin tilanteen, en päässyt kirjautumaan sisään. Kokeilin kaikki mahdolliset salasanat, mutta lopputulos oli aina sama; väärä salasana. Menetin hermoni ja annoin asian olla. Aika pitkäksi aikaa, itse asiassa.

Viime viikkojen aikana olen taas lueskellut minimalismi-blogeja ja todennäköisesti varhaisen kesäkelien aiheuttaman vaatekaappi-inventaarion innostamana päätin taas kokeilla, jos muistini pelaisi hieman paremmin. Ja pelasi, ekalla yrittämällä onnistuin! Ehkä se oli merkki.

Takaisin tänne kotiini. Asunnossa on ollut myös kovaa myllerrystä, tavara on vaihtanut paikkaa, osa on siirretty ihan muihin tehtäviin, toisiin koteihin. Itseäni vaivannut sisustusratkaisu selkisi kuin itsestään, piti vain tehdä muutama radikaali ratkaisu, kuten siirtää sohva keskelle huonetta. Aika jännästi se rajaa nyt tilan kahteen osioon, vaikka ensin pidin ajatusta hulluna. Tarvitsin vain hieman ulkopuolista näkövinkkeliä ja homma lähti sujumaan. Aika tyypillistä kyllä, monessakin asiassa. Viihtyisyys on välillä pienestä kiinni.

Nyt lisää teetä, ja enemmän ajatuksia seuraavalla kerralla.

Advertisement