Askel askeleelta

Olen ollut koko ikäni tasainen liikkuja – en ole koskaan osannut kutsua itseäni urheilulliseksi, vaikka nyt taaksepäin katsoessani tajuan, että olen aina harrastanut säännöllisesti jotakin, jossa hiki virtaa.

Olen kokeillut useita trendilajeja ja innostunut marginaalilajeista, mutta siitä huolimatta yksi laji on pysynyt mukana vuodesta toiseen ja on se ainut tapa, jolla saan itseni kuntoon niin, että koukutun täysin. Ja se on juokseminen.

Nyt kun taustalla on pari vuotta tukkoisuutta, liikunnan minimaalisuutta, ylensyöntiä, olen taas lähtöpisteessä. Ehdin jokin aika sitten aloittaa taas uuden innostavan lajin vain myöntääkseni itselleni, että vaikka se on mukavaa, se ei ole se mun juttu, jolla saan itseni taas ruotuun. Onneksi kevät tuli vääjäämättä ja toi tullessaan nämä ihanat ilmat. Ja minä löysin itseni taas juoksemasta.

Tein tänään tunnin hölkkälenkin, oli lämmin, 20 astetta, ja tuuli puhalsi vain osan matkasta. Toukokuinen aurinko osasi porottaa suorastaan julmasti vielä niin takellellen etenevää juoksijaa kohtaan, mutta ylitin omat odotukseni ja jaksoin juosta tasaista tahtia.

Mikä on olotila nyt? Ihana. Aivan loistava. Olen uupunut, mutta samalla energinen. Tuntuu hyvältä istua tässä ja päivän luku-urakka tuntuu kohtuulliselta. Juokseminen vie energiat jaloista, mutta tuulettaa pään niin totaalisesti, että aivojen käyttö toimii taas pari tuntia 😉 joten minäpä alan nyt lukemaan tulevaan tenttiin.

Tämä on sitä haparoivaa, haurasta aikaa liikunnallisuuteni saralla, jolloin on erityisen tärkeää pitää rutiineista kiinni. Kun olen päässyt alkuun, on olennaista muistaa sitoa lenkkarit narut kiinni päivittäin, muuten se helposti unohtuu ja jää. Oman kropan muutokset ovat valtavia jo muutamassa viikossa, joka on ainakin minulle suuri motivaation lähde. Onko kukaan muu tosissaan alkanut näin kevään kunniaksi liikkumaan?

Advertisement

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): liikunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s