maaliskuun ensimmäinen puolikas

Tuli pidettyä tahattoman pitkä postaustauko. Ensin oli työputki, sitten flunssakausi. Eivät sentään iskeneet samaan aikaan. Ei tullut edes avattua blogia pariin viikkoon. Hassua.

Piti vähän luntata edellisiä tekstejä ja taas naurattaa, olen ihan kamala tuuliviiri ajatuksissani. Nyt olen saanut jonkinlaisen rauhan tämän asuntoasiani suhteen. Uskon, että se johtuu parista asiasta: ensinnäkin koiraharrastus on saanut taas uutta tuulta ja puhtia alleen ja lenkkeily näissä maisemissa maittaa paremmin kuin hyvin. Tiedän, että keskusta-asuminen saisi hermoni riekaleille viikoissa, lenkkimaastot on oltava lähellä.Olen myös sisustanut tätä kämppääni muutamalla hankinnalla. Sain myytyä pari huonekalua ja mattoa pois ja löysin tilalle uudet, kauniimmat ja käytännöllisemmät. Ja mikä parasta, pienempään tilaan mahtuvat. Erityisesti seinään kiinnitettävä klaffipöytä on tällä hetkellä supermieluinen. Tuntuu mukavalta tiedostaa, että huonekaluni ovat sellaisia, joiden kanssa voisin hyvillä mielin muuttaa sinne 15 neliötä pienempään asuntoon niin halutessani. Ehkä se osaltaan poistaa levottomuuttani. Tiedän, että voisin muuttaa.

Kirjoittelin aiemmin autottomuudestani ja se pitää edelleen. Kuitenkin toinen osapuoli väläyttelee mahdollisuutta auton hankkimiseen ja minun on myönnettävä, että niin kauan kun se ei ole taloudellisesti vastuullani, en pistä pahakseni, vaikka välillä voisin autoilla kauppaan tai harrastuksiin. Mutta tämä vaati minulta tavallista pidemmän ajatuspuuskan. Huomasin murehtivani, kuinka voin enää kirjoittaa minimalistisuuteen pyrkivää blogia, jos minulla on auto käytettävissäni. Varsinkin, kuin kirjoitin sitä vastustavan postauksen 😀 Mietin myös ihan tosissani, että tästäkö se alkaa. Haaveilenko seuraavaksi 300 neliön omakotitaloa, farkkuja kymmenessä eri värissä ja uutta polkupyörää vanhan tilalle? Annanko pikkusormeni materiapirulle, jos käytössäni on auto ja myönnän, että tilanne ei haittaisi minua? Kun vielä samaan aikaan olen sisustanut asuntoani esteettisempään suuntaan, tuntui hetken verran siltä, että tulen seuraamaan suurten massojen jalanjälkiä kulutukseni kanssa. Kohta ollaan viety säästötilin viimeisetkin rippeet, jotta kotiin saataisiin taas telkkari ja sopivat äänentoistojärjestelmät!

Olen ääripäiden ihminen. En osaa suhtautua asioihin tarvittavalla rentoudella, vaan menen helposti päästä päähän. Ihailen niitä, jotka osaavat himmata vauhtiaan siinä keskivaiheilla, jopa seisahtua siihen.

Siinä minulle tavoite.

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: maaliskuun ensimmäinen puolikas

  1. kiikulainen sanoo:

    Itse en osaa pitää autoa niin pahana asiana. Riippuen tietysti asuin- ja työpaikan sijainnista, moni tarvitsee autoa ihan vaan arjesta selvityäkseen. Lukuunottamatta Suomen suurimpien kaupungien hyvinjärjestettyä joukkoliikennetta, aika jumissa sitä on ilman autoa. Voithan tehdä päätöksen, että auto on hyvä juttu teille, mutta raja menee siinä. Minimalismia on monenlaista, aika ahdistavaa olisi, jos se(kin) olisi ajatusmalli, jota voi toteuttaa vain yhdellä tapaa 😉

    • snipsi sanoo:

      ”Minimalismia on monenlaista” – toden totta! Uskon vakaasti siihen, että ihminen voi olla minimalistinen autolla tai ilman, televisiolla tai ilman jne… täytyy ottaa kuitenkin kokonaisuus huomioon, eikä tarttua vain yksityiskohtiin. Itseasiassa taidan itse olla juurikin yksityiskohtiin takertuja ja missata välillä isompia kuvioita.

      Niin kauan kun asun yhdessä Suomen isoimmista kaupungeista, autottomuus on mahdollista, mutta asia on otettava uudelleen käsittelyyn jos elämä vie syrjäisemmille seuduille asumaan/työskentelemään.

  2. Katariina sanoo:

    Täällä toinen ääripäiden ihminen, moro! Olen siivonnut ja raivannut tavaraa viime päivien aikana siihen pisteeseen, että selkään jo sattuu! Olen myös (ainakin ajatuksen tasolla) ekoasioista kiinnostunut yksityisautoilija Helsingistä, että moro morjensta vaan! Eräs minuun suuren vaikutuksen tehnyt ihminen on sanonut: “suurin muutos ihmisessä tapahtuu ajatuksen tasolla”. Kun muutoksen siemen on kylvetty ajatuksen tasolla, muutos tulee tapahtumaan jonain päivänä myös tekoina. Ja totta tosiaan, vuosi sitten ajatus joukkoliikenteestä tuntui ahdistavalta, mutta nyt mietin jo, että pärjäisin varmaan ilman autoakin. Pidät vain kiinni jaloista aatteistasi, kyllä saavutat sen, mitä tahdotkin! Itsensä ylenpalttinen sättiminen on turhaa. Sekin on jo plussaa, että edes ajattelee 😉

    • snipsi sanoo:

      Morjes! 🙂

      Kiitos kommentista ja tsemppauksesta, muutamalla sanallakin on ihmeellisen suuri voima. Alkoi oikein hymyilyttää! 😀 Mä yritän myös lohduttautua viimeistään tuolla, että olenpa sentäs edes sillä asteella, että ajattelen ja yritän kovasti pohtia kehitysaskeleita omassa pienessä elämässäni..

  3. Ulla sanoo:

    Hei toivottasti palaat vielä kirjoittamaan inspiroivaa blogiasi! Kiitos tähänastisista ajatuksista 🙂

    • snipsi sanoo:

      …. Mikähän sisäinen ääni päässä kolkutti, kun vuorokausi tämän kommentin jälkeen olinkin täällä jo raapustelemassa 😀
      kiitos kommentista ja ihana tulla kirjoittamaan, kun saa positiivista palautetta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s