Yhteenveto

Viime viikolla kirjoittelin ylös kulutukseni loppusummia. Viikonloppu jäi vielä pimentoon, kun muu elämä vei mennessään. Lauantaina tein ruokakaupassa 10,35 euron ostokset ja kävin hakemassa kengät suutarilta. Vain viisi euroa, mutta luulen sen johtuvan siitä, että jouduin viemään saman kengän toistamiseen korjattavaksi, kun ensimmäisellä kerralla liimaukset hajoilivat jo seuraavana päivänä… Taitaa olla lempisaappaideni viimeinen kevät edessä.

Sunnuntaina pihistelin, ja hain vasta illalla kiinalaista, take-away 6,50 euroa.

Taisin todellakin ottaa onkeeni jo aiemmasta kirjoituksestani, jossa ehdin jo uumoilla mahdollista itseruoskintaa tapahtuvaksi.. Loppuviikosta ruokalaskut pienenivät ja keskityin muutenkin rahankäyttöön.

Joku saattaa ihmetellä ääneen, että miten 10-15 euroa voi olla päivässä liian iso summa ruuasta, mutta mielestäni 70-100 euroa viikossa on liioiteltua. Yhdelle ihmiselle! Varsinkin kun tiedostan, että olen hieman huono tekemään ruokia alusta asti itse tai valmistamaan halpoja aterioita. (Tai kun mietin, että opintotuesta jää kiinteiden kulujen jälkeen noin 60 euroa käteen). Olen todella tapoihini kangistunut mitä tulee ruokaostoksien tekemiseen ja käytän ehkä 5% kauppojen tarjonnasta. Tämän suhteen olen yrittänyt nyt tällä viikolla etsiä uusia ideoita kaupan hyllyiltä, ja siinä onnistunutkin 🙂 mutta tälläiset muutokset vievät todella paljon aikaa, ennenkuin niistä tulee tapa, ennenkuin automaattisesti siirtää katseensa tutulta hyllyltä sille viereiselle ja nappaa sieltä ruoka-aineita ostoskoriin.

Pohdiskelin myös sitä, että syömistottumukseni ovat olleet ihan aina hyvin samanlaisia, ihan lapsuudenkotoa asti. Ruokaa on tehty puolivalmisteista, kalliita jugurtteja, rahkoja, joka lajia kasviksia, juustoja ja leikkeleitä on ollut aina tarjolla, kaikenlaista pikkuhyvää jälkkäriä, mitkä menee parissa päivässä vanhaksi. Jos astuisin mukavuusalueeltani hieman sivuun, saattaisin jopa innostua leipomaan sämpylöitä (nam mitä herkkua) ja säästää siinäkin rahaa; ruokavaliorajoitteisen ihmisen leipäostokset eivät ole edullisimmasta päästä.

Asetan itselleni vielä uudenlaisen haasteen, jota on aikaa suorittaa loppukuukausi:

Jokaiselle työpäivälle otan mukaan itsetehtyä ruokaa. Olen aiemmin maininnut tavastani ostaa kalliita (ja oikeasti aika pahanmakuisia) mikroaterioita töihin, ja nyt kun olen saanut tapani loppumaan, syön sitten pelkkää leipää ja jugurttia. Työ on kuitenkin sen verran raskasta, että järkevintä olisi ottaa ihan ”kunnon ruokaa” mukaan. Haastan itseni todella tekemään kunnon eväät töihin : ) Huomisesta lähtee…

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Elämänhallinta, Rahat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Yhteenveto

  1. Kitupiikitär sanoo:

    Meillä on myös ollut tapana käydä ruokakaupassa lähes päivittäin ja vaikka kertaostokset ovat olleet pienehköjä kuten sinullakin, on ruokaan mennyt kuukausitasolla liian isoja summia. Rahan säästämiseksi aloimme suunnitella ruokalistan etukäteen viikoksi tai pariksi, ja käyneet kerran viikossa isommasti kaupassa. Lisäksi yksi tai kaksi kertaa on haettava ihan pientä täydennystä. Vanha vinkki, mutta todellakin toimii, sillä tätä nykyä ruokaan riittää noin 200-250 euroa kuukaudessa kahden aikuisen hengen taloudessa. Mieheni tekee tällä hetkellä töitä kotoa käsin ja itse otan useimmiten eväät, eli syömme useamman kerran päivässä. Syömme hyvää ruokaa, välillä on varaa herkutellakin. Tosin meillä kummallakaan ei ole ruoan suhteen kallis maku, vaan lihaksi ostamme usein naudan jauhelihaa sisäfileiden sijaan. Kokeile edes yksi viikko syömistesi suunnittelua, ja katso, kuinka se vaikuttaa ruokalaskuusi.

    • snipsi sanoo:

      Tuo on niin varteenotettava vinkki, syömisten suunnittelu, (ja vaikkapa vaihteeksi ostoslistan kanssa kauppaan meneminen!) joten pitää ehkä ottaa ihan aktiiviseen pohdintaan jos saisin tuota kokeiltua 🙂 kiitos tästä!

  2. 365morelife sanoo:

    Pidätkö keitoista? Niitä on helppo tehdä suurempi satsi kerrallaan ja ne ovat halpoja. Oletko kokeillut pakastealtaasta löytyvää keittojuuresperunapussia 750g pussia? Pakastevihanneksetkin ovat terveellisiä ja puolivalmisteet nopeuttavat arjessa. Keität vedessä ohjeen mukaiset n. 15-20 min ja lisäät paistijauhelihaa tai kanaa paistettuna, nakkeja tai kalaa (raakana). Pakasta valmis keitto annosrasioihin, jotka viet jäisinä eväinä työpaikalle.
    Linssikeitto on halpaa, proteiinirikasta ja todella maukasta. Sipulia ja tomaattimurskaa tai kookosmaitoa joukkoon.

    Minulla on useimmiten mikropuuroa, auringonkukan siemeniä ja raejuustoa eväänä. Maanantaisin vien raejuustopurkin ja rahkan jääkaappiin. Puurohiutaleet ja siemenet ovat kaapissa. Kiireisiä päiviä varten minulla proteiinijauhetta. Rahka ja ananasmurskaon hyvä lounas. Avokado ja raejuusto chilillä maistuu myös. Tonnikala ja herne-maissi-paprika yhdistelmää en enää syö. Yritän laskea, että jokaisella aterialla on 10-20g proteiinia. Muita rajoitteita minulla ei ole 😉

    • snipsi sanoo:

      kiitos tästä 🙂 ihanan monipuolisesti ideoita. keitot ovat ehdottomasti mieluisia ja vieläpä melko helppoja valmistaa, joten niitä voisin laittaa listalle. Rahka + ananas on tosiaan melkoisen täyttävä, niitä tuli nautittua silloin kun urheilukärpänen oli purrut ja lujaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s