Tunti töitä

Olen vapaa-aikaani rakastava ihminen. En usko sitä tulevan olemaan koskaan liikaa elämässäni. Olen käyttänyt aika paljon aikaani pohdiskellessani, miten voin maksimoida vapaa-aikani tulevaisuudessakin, vaikka töissä tulisi piipahtaa säännöllisin väliajoin.

Minimalistiblogeja lueskellessani löysin ajatuksen, jonka alkuperää en valitettavasti kykene muistamaan. Saa huikata jos kuulostaa tutulta. Mutta tässä ajatuksessa oli kyse siitä, että miten me konkreettisesti arvotamme työmme ja aikamme. Tälläisena opiskelijana teen sivuduunia, joka ei liity mitenkään tulevaan ammattiini. Palkka pyörii kympin hujakoilla per tunti. Tilipäivänä rahan kuluttamisen sijaan minun tulisikin pohtia ostokäyttäytymistäni hieman pidempään. Esimerkiksi seuraavan kerran vaatekaupan hyllyjen välissä voisin tuumata aikani, onko tämä peplum-toppi (ovh. 19,95 nyt vain 9,95!) tunnin työnteon arvoinen. Vietinkö sen tunnin työmaalla tämän topin vuoksi?

Tai kahvilassa, latte + salaatti, mahtaa mennä reippaastikin yli kympin. Teinkö töitä tämän vuoksi? Entä jos jättäisin ostamatta lattet ja salaatit ja saisinkin sen tunnin elämästäni takaisin ihan omaan käyttöön?

Kun asioita pohdiskelee siltä kantilta, tekisinkö tietyn tuntimäärän työtä jonkin tavaran eteen, voisi helpommin luopua ajatuksesta ostaa kyseinen tuote. Alennusostoksilla ei sokaistuisi 70% alerekeistä, vaan ymmärtäisi, että farkuilla on edelleen hintaa 40 euroa, tämänkö takia vietin puoli päivää töissä? Ja niin edelleen… ”Saat tämän koriste-esineen, kun teet meille huomenna kuusi tuntia töitä!” Voisi olla kiusaus jättää tavara hyllylle. Raha taskussa tai tilillä (tai mielikuvituksen tuolla puolen) on helpompi kuluttaa pois haluttuun tuotteeseen. Kuinka paljon vähemmällä roinalla huomaisikaan pärjäävänsä, kun suhteuttaisi sen suoraan tehtyihin työtunteihin.

Itse olen alkanut hyödyntämään tätä varsinkin nyt, kun opiskelujeni ohella työpäivät ovat vakiintuneet ja näin ollen saan aika tasaisen summan palkkaa kuukaudessa. Työni on fyysisesti raskasta ja varhaiset aamuherätykset eivät auta asiaa. En todellakaan tee töitä puhtaasta tekemisen ilosta, joten miksi sitten käyttäisin vaivalla ansaitsemani pennoset materiaan, josta olen valmis luopumaan muutaman viikon tai kuukauden sisällä?

Kyseessä ei tosin ole pelkkä materia, vaan ”elämykset”, joiden kohdalla minun on oltava erityisen tiukkana. Ulkona syöminen rokottaa melkoisen summan joka kerta, enkä pysty sitä itselleni tarpeeksi vakuuttavasti perustelemaan. Jos ruuanlaitto kotona ei maita, voin käydä kuutena päivänä viikossa yliopistolla nauttimassa lounaan, jonka saan huomattavasti halvemmalla keskustan ruokapaikkoihin verrattuna. On ollut kertoja, kun olen jo matkalla yliopiston ravintolaan vain saadakseni juuri viime hetkellä soiton ystävältäni, jotta näkisimme lounaan merkeissä paikassa X. 2,5 euron lounaani pomppaa samantien vähintään 12,5 euroon ja minulla on aina jokin selitys valmiina, kuten vanhojen ystävien näkeminen. Mikähän siinäkin on, että ihmisiä ei voisi kutsua luokseen? Meluisassa kahvilassa ajatus katkeilee ja tee loppuu aina liian nopeasti kesken.

 

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Rahat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s