Hauskanpidon alkeiskurssi

Olen rakastanut teinistä asti suunnitella ihania asioita, kuten maailmanympärysmatkaa tai pienen hevostilan omistamista. Välillä hieman pienemmän mittakaavan asioita, kuten lauantai-illan bileiden teemaa tai huonekalujeni järjestystä. Visioinnilla ja suunnitelmilla on aina ollut innostava vaikutus minuun, se on tehnyt minut tarmokkaaksi.

Mutta jotain on mennyt viime vuoden aikana vinoon. Olen ollut jatkuvasti tasaisen alakuloinen, vähättelevä, estoinen. Minulle on ehdotettu spontaaneja viikonloppumatkoja, upeita synttärijuhlia,  valvomista lämpimässä kesäkuun yössä hyvässä seurassa, keikkoja, festareita… elämyksiä. Asioita joihin olisin aiemmin osallistunut hetkeäkään epäröimättä. Tapahtumia joita muistella jälkikäteen. Kieltäydyin kaikista.

En muista milloin viimeksi olisin istunut illalla yömyöhään karttakirjan kanssa, miettien millaisen reitin tekisin jos lähtisin Aasiaan, tai reilaamaan Itä-Eurooppaan. En ole käynyt ratsastamassa, vaikka syksyllä minua suorastaan kinuttiin tallille mukaan. En ole intoa täynnä tulevaisuuden ammatistani. En ole lukenut muuta kuin tenttikirjoja. En ole halunnut tutustua vieraisiin ihmisiin, vaikka minua on lähestytty. En ole kokenut sykähdyttäviä hetkiä, vaikka ympärilläni on rakkaita ihmisiä. Olen jopa häpeäkseni katsonut alaspäin ihmisiä, jotka osaavat ottaa ilon irti pienistä arjen hetkistä. Inhosin sellaista ihmistyyppiä, vaikka oikeasti inhosin omaa päänsisäistä jumiutuneisuuttani.

Elämäni kesästä on jo seitsemän vuotta aikaa.

En väitä, etteikö minulla ole sen jälkeen ollut hauskaa (herranjumala sentäs), mutta tänä iltana se kolahti. Hain netistä musiikkia ja löysin mutkien takaa biisin tuolta kesältä. Minut valtasi kaikki ne tunteet, jotka ovat viimeisen vuoden aikana olleet saavuttamattomissa. Mieli kohosi eksponentiaalisesti, kuuntelin lauluja uudestaan ja uudestaan ja riehuin koiran kanssa joka oli tilanteesta hyvin innoissaan : D Olo oli energinen ja sähköinen, sydän hakkasi ja tunsin hyvin voimakkaasti eläväni. Niin pieni asia… ja niin valtava vaikutus.

Ajattelin etten pohdi mitään uudenvuoden lupauksia, en mielelläni lähde tekemään lupauksia silloin kun niitä ”pitäisi” tehdä. Olen aina tehnyt pienet tai isommat elämänmuutokset hyvin spontaanisti, ja ne ovat parhaiten pitäneet sillä tavalla. Tämä ei ole varsinaisesti uudenvuoden lupaus, mutta spontaani päätös tämä sen sijaan on.

Opettelen taas uudestaan pitämää hauskaa ja repäisemään itseni arjesta. Tahdon kokea useammin sen tunteen, kun tekisi mieli kirkua ja hihittää, tanssia paikallaan ja juosta ympäri asuntoa kädet ylhäällä tai avata ikkuna ja huutaa ulos KUINKA MAHTAVAA KAIKKI ON! Sen jälkeen käpertyä sohvalle hullu hymy kasvoillaan sydän pamppaillen vielä pitkään koheltamisen jälkeen. Mennä illalla nukkumaan onnellisena ja herätä aamulla iho kananlihalla kaikista toiveista tulevalle päivälle, viikolle, vuodelle. Vaeltaa, tutkia ja avata sydäntä uusille tuttavuuksille. Luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Kirjoittaa paljon ajatuksia talteen. Muistaa myös pienet ilon aiheuttajat. Olla täynnä energiaa ja elämäniloa.

Minun heikkouteni on vetäytyminen, omiin oloihin jääminen ja lievä ylpeys. Uskon myös läheisten ihmisten menettämisen vaikuttaneen itseeni yllättävänkin synkällä tavalla. Oma seura paras seura voisi olla vuoden 2012 motto. Tämän vuoden slogania olen vasta muotoilemassa päässäni, vielä on kolmisensataa päivää aikaa hioa se kuntoon.

* hämmentävä ajoitus: tätä kirjoittaessani radiosta pamahti soimaan There’s no Limit ! Koin sen kohtalon johdatuksena ja vahvana merkkinä ajatusmallieni muuttamisen tärkeydestä. 🙂

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Pään sisällä tapahtuu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s