Nightmare

Näin viime yönä unta, tai painajaista paremminkin, jossa olin lähdössä vaihtoon Ruotsiin. Se ei vielä itsessään ole syy ahdistua, mutta unessa ystäväni olivat jo pakanneet ja odottivat minua hoputtaen ja kiirehtien. Meillä oli enää kaksi minuuttia aikaa lähtöön ja minä juoksin pitkin asuntoa yrittäen muistaa pakata kaiken tarpeellisen. Se oli täydellistä kaaosta. Ensin yritin täyttää pienen 30 litran rinkkani ja luulin jo pakanneeni kaiken tarpeellisen, kun huomasin, että ystävilläni oli isot matkalaukut ja heillä oli neljä paria kenkiä. Tulin katumapäälle ja aloin sulloa reppuuni nilkkureita. Hetken päästä tajusin, että repussa on aivan liikaa painoa käsimatkatavaraksi ja minun on pakko ottaa matkalaukku mukaan. Juoksin hakemaan laukkua, ja heittelin sinne hirveällä hädällä tavaraa molemmin käsin, suoraan hyllyistä ja laatikoista. Olin hysteerinen.

Muistan kuinka unohdin aivan yksinkertaisia asioita, kuten hygieniatarvikkeita ja lääkkeitä. Lopulta hoksasin, että passistakin olisi jotain hyötyä. Lopulta kannoin olallani reppua ja kannoin perässä puoliksi avonaista matkalaukkua. Muistan miettineeni, pitikö lentoliput ehkäpä tulostaa mukaan. Tilanne oli aivan out of control.

Aamulla herättyäni jäin miettimään tätä unta vähän pidemmäksi aikaa. Normaalisti tykkään pakata hyvissä ajoin ja minulla on tapana suunnitella kaikki vaatteet ja asusteet tarkasti toisiinsa sopiviksi. Ei tulisi mieleenikään vain viskoa tavaraoita kassiin. Unessa oli myös sitä kaaosmaisuuden tuntua, kun tavaraa suorastaan pursuili joka välistä enkä silti osannut järkevästi pakata tarvittavia asioita mukaan. Korukokoelmani oli huvittavan suuri ja kahmaisin vain kourallisen ketjuja mukaani.

Koska ajatukseni eivät ole pyörineet vaihtoon lähtemisen eikä matkailun parissa, veikkaan unen juontavan juurensa näistä viime aikaisista elämän yksinkertaistamis-ajatuksistani. Oli mukava herätä rauhalliseen aamuun väljässä asunnossa. Join aamuteeni, jos mahdollista, vielä normaalimpaa tyytyväisempänä. Aika hauska tapa aloittaa viikko 🙂

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s