IKEA-kassillinen tavaraa

Kävin iltalenkin päätteeksi varastolla. Pienessä häkkikopissa on kaksi baarijakkaraa – ne eivät ole päässeet sisustukseen mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta tykkään niistä (ja baarituoli-ajatuksesta) niin kovasti, että olen raahannut niitä mukanani neljän muuton verran. Vaikka olenkin tavaranvähennysvaiheessa, en ainakaan vielä hävitä näitä jakkaroita. Katsotaan mitä mieltä olen vuoden päästä..

Sitten siellä on matto, joka odottaa sitä ahkeraa päivää kun jaksan pestä sen. Oikeasti sen paikka on tupakeittiössäni, nyt siinä siis ei ole mitään tilapäismattoakaan. Jos viikonloppuna saisin sen sieltä pesutuvan kautta takaisin asuntoon?

Kiinahenkinen astiasto, jonka sain serkultani, jolla en tee mitään. Muistelen miksi halusin vastaanottaa sen, enkä ole oikein varma keksinkö mitään syytä. Astiatilanteeni on täysin kiitettävä ja niinhän siinä kävi, että ne ovat varaston lattialla. Roskiin en niitä raaski heittää, eli ne pitäisi kantaa takaisin sisälle, kuvata ja tarjota jollekin ilmaiseksi hakua vastaan. Tiedän jo nyt että edes ilmainen ei aina houkuttele ihmisiä. Kuinkahan pitkään kestää ennenkun lopulta heivaan ne roskikseen?

Pieni lämpöpatteri. Ehdottoman tarpeellinen. Ei tarvetta lisäpohdinnoille. Kohta tuon sen sisälle.

Sitten se murheenkryyni. Kaksi isoa, painavaa ikea-kassillista vaatteita ja muita asusteita. Siellä samassa sotkussa oli jotain säilytettävää kesävaatetta, myytäväksi tarkoitettua joka ei ole löytänyt uutta kotia ja sitten sellaista ”säilytän vielä pari vuotta jos joku keksisi soittaa ja kysyä löytyisikö minulta myrkynvihreä kauluspaita tai valkoinen treenitoppi” – roinaa eli ihan kamala kasa vaatetta jota en todistettavasti käytä (ne on ollut niissä kasseissa vuosia!!!) , mutta en ole osannut heittää poiskaan.

No mitä tein? Vein kierrätyshuoneeseen ja laitoin ”ota tästä!” lapun päälle. Pari viikkoa saa olla siellä, sitten vien (toivottavasti huomattavasti kevyemmän) kassin jämät uff-laatikkoon.

Olipa ihana katsella keventynyttä varastoa :p

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s