Keräämisestä ja vähän lahjoista

Muistan jo pienenä kahdehtineeni kavereita, jotka fanittivat jotain artistia tai bändiä ja keräsivät kaikkea siistiä oheismateriaalia. Tai niitä, jotka keräsivät ihan vain jotain ylipäänsä – kiviä, postimerkkejä, karttakirjoja… ei sillä kohteella niin väliä, minäkin olisin halunnut intohimoisesti innostua jostakin pienestä asiasta niin paljon, että olisin alkanut kerätä siihen liittyvää tavaraa.

Olenko sitten ollu alitajuisesti turhaa krääsää vastaan jo nuorena, mutta en koskaan keksinyt mitään teemaa jota olisin halunnut kerätä. Teini-ikäisenä aloin saada tiettyä astiasarjaa yksi kuppi kerrallaan lahjaksi ja siinä olikin tarpeeksi keräilyä. Olen vieläkin iloinen siitä, että melkein kymmenen vuoden ajan kaikkina juhlapäivinä sain pienen lisäyksen astiastooni. Haaveilin oman kämpän sisustamisesta ennenkuin olin päässyt edes lukioon. Nämä samat astiat ovat seuranneet jo lähes kuuden vuoden ajan mukanani.

Ajatus keräilystä tuli ystävältäni, joka totesi kuinka helppoa on ostaa lahja ihmiselle, joka kerää jotain. Yksi enkelikippo lisää, eikä lahjaa tarvitse pohtia sen pidempään. Sen jälkeen mietin mitä kaverini mahtavat ajatella minusta – tai siitä mitä minulle kannattaa ostaa. Me emme juurikaan vaihda lahjoja, mutta yleensä jos aavistan jonkun haluavan muistaa merkkipäivääni, vihjaisen hyvästä teestä tai kauniista kukkakimpusta. Vaikka aina sanotaan, että ”en minä mitään tarvi”, lahjan antaja ei siitä huojennu – päinvastoin. Joku lahja on ostettava ja tuollainen vastaus ei anna mitään vinkkiä 😀 Mielestäni silloin on kohtuullista ehdottaa jotain edullista, helposti ostettavaa ja kulutettavaa.

Aina välillä se keräilyvimma nostaa päätään. Mutta onneksi kohteet ovat varsin kohtuullisia; sitä teetä voisi ostaa aina lisää ja lisää, mutta se myös kuluu häkellyttävää tahtia. Meikkejä en osta ylimääräisiä, mutta kynsilakkojen kohdalla vähän innostun. Aiemmin minulla oli aina samat korut arkeen ja juhlaan – nyt niissä on vähän vaihtelua. Koruissa ei pääse koskaan mopo karkaamaan käsistä, koska makuni on turhan kallis jokaviikkoiseen spontaaniostokseen.

Harrastin muutama vuosi sitten postcrossingia. Silloin kai olisin voinut sanoa keräilleeni postikortteja maailmalta. Lopetettuani kortteja oli toistasataa ja niitä oli mitä eksoottisimmista kohteista. Olin laittanut kortit valokuva-albumeihin ja katselin niitä aika ajoin mielelläni. Mietiskelin millaista olisi asua Taiwanissa tai Kiinan pikkukaupungissa. Koin vaikeana luopua korteista, mutta niinpä vain yhtenä päivänä heittelin albumit suoraan roskapussiin ja vein ne hyvin vikkelään ulkoroskikseen.

Mistä tietää että se oli oikea ratkaisu? – Minulla kesti 40 minuuttia pohtia keräämistä ennenkuin hoksasin koskaan keränneeni postikortteja 😉

 

 

Tietoja snipsi

Matkalla keveämpään elämään.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Keräämisestä ja vähän lahjoista

  1. Sammytin sanoo:

    Ohhoh. Itse harrastan Postcrossingia ja sydän jätti yhden lyönnin välistä mainitessasi, että heitit ne roskikseen! Itse siis olen vähentämässä tavarotani, olen tehnyt sitä jo muutaman vuoden ajan. Pikkuhiljaa turhaa roinaa poistuu ja tila alkaa tuntua avarammalta.
    En kuitenkaan pystyisi ikinä koskemaan kortti- ja kirjelaatikkoihini sillä tavalla. Ne ovat ainoita, joita jäisin suremaan vaikka tulipalon jälkeen, sillä niillä on hyvin paljon tunnearvoa.
    Tässä juuri nappasin käyttämättömästä wokki-pannusta kansineen kuvan ja tarjoan veljelleni, kun tälläistä kaipaili. En yksin asuessani koskaan tule kokkaamaan näin paljoa ruokaa.

    • snipsi sanoo:

      Aktiivisina postcrossing-vaiheina en toki olisi ollut valmis niitä pois heittämään, mutta ratkaisun helppoutta taisi edistää vielä se, että osoitetiedoissani oli sekä minun että exäni nimi… vääränlaisia muistoja. 🙂
      Monessa muussakin asiassa olen huomannut, että se aloittaminen on haastavaa. Ensin on vaikea luopua edes parista, kohta huomaa kyseenalaistavansa loputkin. Näin kävi ehkä myös korttien (ja kirjojen ym.) kohdalla.
      Itse sain myös paljon lisätilaa, kun raivasin keittiökaappini; en minäkään yksinasuvana tarvitse kolmea paistinpannua tai kahta yhtä isoa kattilaa. En myöskään näe tarpeelliseksi varustautua sitä varten, jos kerran vuodessa järjestämme Suuren Kokkausillan luonani 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s